Tervalammen Ratsastajat Ry:n sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 20.12.202009.12.2020
Tervalammen Ratsastajat Ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Google Meet -kokouksena sunnuntaina 20.12.2020 kello 12:00 alkaen. Poikkeusjärjestelyjen vuoksi pyydämme kokoukseen ennakkoilmoittautumista sähköpostilla osoitteeseen tlr@tervalammenratsastajat.fi viimeistään torstaina 17.12.2020. Linkki kokoukseen lähetetään vain kokoukseen ilmoittautuneille jäsenille. Seuratoimintaan kaivataan mukaan uusia innokkaita jäseniä ja myös hallitusviroista kiinnostuneita uusia henkilöitä kaivataan useamman "vanhan konkarin" jättäessä hallituspaikkansa tämän kauden 2020 päättyessä. Mikäli ratsastusseuratoiminta kiinnostaa edes pikkuisen, ilmiannathan itsesi esimerkiksi sähköpostilla jo edellä mainittuun osoitteeseen! Mitään erityisiä osaamis- tai taitovaatimuksia ei ole, tärkeintä on aito kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen sekä hevos- ja ratsastusharrastuksen kehittämiseen. Toiminnassa mukana olemalla oppii! Hallitusvirkoihin voidaan valita täysi-ikäisiä seuran täys- tai perhejäseniä, mutta toimintaan kaivataan ehdottomasti mukaan ja kokoukseen voivat osallistua myös nuoremmat jäsenet! Syyskokouksen tarkemman kutsun esityslistoineen löydät tästä, seuran toimintasuunnitelma 2021 tästä ja talousarvion vuodelle 2021 tästä. Tervetuloa mukaan päättämään yhteisista asioista! |
02.09.2023 | Maastakäsin koulutus Vihdin Ratsutallilla |
13.06.2023 | Yhdistyksen kevätkokous Vihdin Ratsutallilla |
20.06.2022 | Kevätkokous Vihdin Ratsutallilla 28.6.2022 |
09.05.2022 | Hevostaitopäivä Vihdin Ratsutallilla 15.5.2022 |
11.12.2021 | Syyskokous ja jouluglögit 19.12.2021 |
15.06.2021 | Sääntömääräinen kevätkokous 2021 |
09.12.2020 | Tervalammen Ratsastajat Ry:n sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 20.12.2020 |
08.06.2020 | Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 14.6.2020 |
07.01.2020 | Pienryhmätunnit jatkuvat myös keväällä 2020! |
15.11.2019 | Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 30.11.2019 |
Siirry arkistoon » |